Hanke
Uittimensalmen nykytila
Uittimensalmi sijaitsee Suomenlahdella Kymenlaaksossa Haminan Hevossaaren ja mantereen välissä muutaman kilometrin päässä vanhalta Kotka-Hamina -tieltä Salmen risteytyksestä. Paikka lienee saanut nimensä lehmien ja hevosten uittamisesta saaressa sijaitseville laitumille, lampaat vietiin perimätiedon mukaan aina ruuhilla. Myöhemmin paikalle tuli silta ja 1950 luvulla rakennettiin nk. ”kivisilta” jonka vesiaukko oli liian pieni ja ajan myötä virtaus väheni niin, että ruokomassat alkoivat maatua paikalleen lopettaen vähäisenkin veden virtauksen lahtien välillä 1970 – luvulta alkaen. Alla olevat kartat näyttävät salmen tilan vuosina 1968, 1970 ja tällä hetkellä (kartat avautuvat isommiksi hiirellä napsauttamalla)
Kunnostus
Nykyisin salmi on täysin umpeenkasvanutta ruovikkoa. Paikalliset Salmin ja Neuvottoman osakaskunnat ovat ennallistamishankkeen takana, jotta luonnonolosuhteet saataisiin palautettua alueen runsaan lintu- ja hyönteiskannan elinolosuhteita parantaviksi.
Alueelle on laadittu kunnostussuunnitelma luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi rantaniittynä hyönteisille ja linnuille sekä kalojen kutualueena. Kunnostus suoritetaan kaivamalla maatuneet ruokomassat salmen rannoille maisemoiduksi pesimäalueiksi. Vuonna 2013 valmistunut uusi silta isoine vesiaukkoineen mahdollistaa salmen kunnostamisen. Salminlahden pohjukassa sijaitseva Natura 2000 – alue tulee hyötymään veden virtauksen lisääntymisestä. Alueen monipuoliset lintukannat hyötyvät alueella tapahtuvasta vieraspetohankkeesta. Lupahakemus on vireillä aluehallintovirastossa (AVI).
Ruoppaamalla parannetaan Salmin- ja Neuvottomanlahden veden vaihtuvuutta. Liettyminen ja rehevöittyminen vähenevät. Samalla ruoppaus parantaa kalojen ja linnuston elinoloja avoveden ja kasvillisuusalueen rajavyöhykkeessä. Erityisesti hauen on todettu hyötyvän veden vaihdon ja ekosysteemin palautumisesta.
Uittimensalmi on pääasiassa järviruo´on peittämä. Maatuessaan läjitysalueelle järviruoko muodostaa elinvoimaista rantaniittyä, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden lampaiden ja ylämaan karjan laiduntamiseen.
Kunnostuksen edut vapaa-ajan käytölle.
- Melojille,suppailijoille reitti tulee tarjoamaan suojaisan reitin merenlahdelta toiselle mahdollistaen samalla monipuolisen luonnon tarkkailun.
- Ennallistamisen myötä saadaan kilometrin pituinen väylän, kaloille kutualueita ja linnuille pesimäaluetta. Kunnostuksen jälkeen sillan alta pääsisi soutuveneellä, syvyys n. 1,5 m ja leveys18m. Silta-aukon korkeus rajoittaa veneilyn lähinnä soutuveneisiin.
- Suunnitteilla on myös esteetön luontopolku kulkemaan salmen rantaa seuraten, ehkä myöskin levähdyspaikka nuotiopaikkoineen.
Vesilupahakemus on hyväksytty
Vesilupahakemus luontoselvityksineen on jätetty Aluehallinto virastolle,
Kaivaminen maaliskuussa 2023
Rahoitus
Avustusta vesiluvan hakuun ja luontoselvityksen tekoon on saatu ELY-keskukselta 50 % kustannuksista. Rahoitusta tullaan hakemaan ELY keskukselta myös hankkeen toteutukseen. Tämän lisäksi tulemme hakemaan rahoitusta Haminan ja Kotkan kaupungeilta sekä meriluonnonsuojeluun panostavilta säätiöiltä ja luonnon monimuotisuutta arvostavilta yrityksiltä. Omarahoitusosuutta tulemme suorittamaan mm. talkootyönä.
Säätiöitä
Etelä Karjalan säästöpankkisäätiö
Haluatko tietää lisää hankkeesta?
Kerromme mielellämme lisää hankkeesta. Yhteystietomme löydät Ota yhteyttä – sivulta
Kohde valmistui huhtikuussa 2024 Kiitos kaikille osallistuneille! Nyt kohti uusia kosteikoita Neuvottomanlahden pohjukka ja allikoita Ryötys. https://neuvottomanok.wordpress.com/